Jälleen on tullut aika todeta se tola
Joka koivuhalon kasvoihin heilauttaa
Joka kivikasan reen päälle kantaa
Jottei saavu ilo varkain
Ystävien kesken salaisuudet kauniit säilötään
Ja teot valonarat mattoon kääritään
Ettei untuvikkojen siniset silmät
Kesken kaiken purskahtaisi
Eikö ketään edes hävetä?
Syksyn tullen karhunkankahalla seitikit kasvaa
Niistä keitto mainen, maukas laitetaan
Jotta loppuisi tämä ainainen kitinä ja nälkä
Jotta loppuisi tämä nöyryytetyn
– nöyryytetyn osa
