Ei paina mieltä vaikka hengetön, huomenna hengetön
olisin nukkumassa nurmen alla
Niin kovin kaivomme on vedetön, ontto ja vedetön
ei löydy tilkkaa edes raapimalla
Kun kaivaa routamaasta onneaan
sen ymmärtää vain autuaat
Ei polta huoli vaikka makaisin, selälläin makaisin
suojassa viilutetun tammikannen
On sillä tiellään, eikä takaisin, tuskinpa takaisin
palaavat jälkeen kylmän rautakangen
Kun kaivaa routamaasta onneaan
sen ymmärtää vain autuaat
Suuttuisi en vaikka jo olisin, tuhkana olisin
uurnassa isoäidin akkunalla
Kun riitä aika ei vaik` sotisin, ikäni sotisin
paineessa väkijuomain hirmuvallan
Kun kaivaa routamaasta onneaan
sen ymmärtää vain autuaat
Iän ottaa ja voimat kuluttaa
kun matka kulkee läpi täyttyvien hautuumaiden
Kenelle kostaa ja ketä kurittaa
eihän meillä ole kuin ymmärrystä autuaiden
